23.8.2012

Ready, set, go

Kymmenen tunnin päästä tästä hetkestä mun pitäis hyvin todennäköisesti olla syvässä unessa mun uudessa sängyssä, uudessa kodissa, uudessa-vanhassa kotikaupungissa.

OMG. Kaksi viikkoa sitten en tosiaankaan ajatellut, että kaikki tapahtuisi näin nopeasti. Olin ihan maani myynyt kun en saanut kutsuja asuntonäyttöihin, tai jos sainkin niin paikalla oli biljoona muutakin ihmistä yhtälailla, ellei vielä enemmänkin, asunnon tarpeessa kuin minä. Onneks olin sit kuitenkin haukkana paikalla tuolla, ja huomisesta alkaen oonkin sit virallisesti helsinkiläinen 20 vuoden tauon jälkeen!

Eilen meinas tulla itku silmään kun yritin asetella mun kahteen kaappiin samaa määrää tavaraa, joka ennen on majaillut neljässä isossa kaapissa. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että olin "pakannut" vaatteet hyllyistä jätesäkkeihin kaatamalla vailla minkäänlaista logiikkaa :D Nyt kuitenkin on järjestys kohdallaan, ainoastaan sukilta puuttuu kori. Myöhemmin hankin ehkä vielä eteiseen lipaston johon saan kaikki kaulahuivit ja pipot, hanskat sekä villasukat, toistaiseksi kaikki edellämainituista majailee eteisen naulakon päällä iloisessa sekamelskassa. Myös keittiössä osa astioista on siirretty asumaan kaappien päälle, koska eräs Anne ei ostosvimmassaan tajunnut, että tulee yksiössään tuskin IKINÄ tarvitsemaan kerrallaan kahdeksaa kahvikuppia, vesilasia ja kumppaneita... No, onpahan ainakin valmiina odottamassa väljempiä vesiä.

Btw, ehkä mun massiivisesta stressistä johtuen löysin tänään mun silmäkulmasta ekan oikean rypyn, ei siis mitään naururyppyä vaan rehellisen (mutta onneksi pienen) juonteen. Missä mun silmänympärysvoide?! :(




21.8.2012

Koti



Kuvat on vähän vinksallaan ja tärähtäneitä, mutta niin on tämän asunnon uusi asukaskin. O-ou.

14.8.2012

Paluu juurille

Alotin mun aamun tänään heräämällä 6.40, tiputtamalla mun törkykalliin Joe Blascon kakku-eyelinerin kylppärin lattialle (säpäleiksi meni, kuinkas muutenkaan), töhrimällä vedenkestävää ripsaria ympäri naamaa ja matkaamalla töihin vilpoisessa SYYS(!!!)ilmassa ratkeamispisteessä oleva reppu selässä.

Very. Fucking. Miserable.

Ainoa jättimäinen auringonsäde joka mun risukasaan aamulla paistoi oli se fakta, että sain eilen aikalailla unelmieni asunnon! Jeejeejee! Mun piti mennä eilen vaan yhteen näyttöön, mutta iltapäivällä sain puhelun vuokranantajalta jolle olin reilu viikko sitten laittanut viestiä vapaana olevasta asunnosta ja hän kysyin, jos haluaisin mennä katsomaan sitä. Jouduin vähän jättämään kesken mun ja Tiinan iltapäivähengailun kun riensin Kampista Kallioon, mut onneks menin koska se kämppä oli I-H-A-N-A! Lattiat tummaa puuta, vaaleat seinät, uudet kaapit keittiössä, eteisestä olkkariin vanha puuovi jossa oli isot lasiruudut. Ihanalla paikalla, lähellä kaikkea ja niiiiiiin kaunis.

Juteltiin hetkinen vuokranantajien kanssa ja lopulta ne oli sitä mieltä, että jos vaan haluun sen kämpän niin he mielellään ottaa mut vuokralaiseks! Pari finanssipuolen puhelua soitettuani ilmoitin heille, että homma on myös mun puolesta OK ja nyt tällä punaisella minuutilla mun vuokrasopimusta luultavasti luonnostellaan ja se kolahtaa mun sähköpostiin vielä tän päivän aikana. Sit pitää käydä pankissa takuuvuokra-asioissa, tehdä muuttoilmoitus, sähkösopimus, nettisopimus ja ottaa kotivakuutus, sitten oonkin melkein valmis muuttamaan - MAANANTAINA! Tai sillon alkaa vuokrasopimus, mut veikkaan vähän etten ihan sen päivän aikana ehdi kamojani (joista tällä hetkellä mun nimissä on laseja ja imuri :D). Pitää vähän neuvotella. Tein äsken listaa mitä kaikkea omaan kotiin tarvitsee ja se lista on MASSIIVINEN! En tiiä millä rahoilla meinaan sitten syödä jos hankin edes kaikista tarpeellisimmat, mut eiks makaroni oo aika halpaa...

Anyway, tän työpäivän oon käyttänyt mielikuvitus-sisustamiseen ja Ikean sivujen selailuun, ainoo asia mikä tällä hetkellä on varmaa, on se että mun 25m2 ei mitenkään niele sekä sohvaa että sänkyä sisuksiinsa. Ratkaisuksi oon pohtinu sellasta, että ostan vaan jonkun kivan päiväpeiton ja muutaman jättikokosen tyynyn sängylle ja se saa siis toimittaa päivisin sohvan virkaa. Niin ja senkin tiedän, että mun ei tarvitse hankkia leipomiskulhoja yms. koska siellä kämpässä ei oo uunia... Joudun siis busseilemaan Vantaalle/Espooseen pullanleipomishimon kohdatessa. Niin ja sen tortillalasagnen. Ei kai se mikään katastrofi oo, pienellä reseptien fiksauksella liedelläkin saa aikaan esimerkiks jonkunlaisen makaronilaatikon korvikkeen. Sen lisäks mun suosikki-thaimaalainen on muutaman sadan metrin päässä :D

Laitan heti kuvia kun pääsen seuraavan kerran käymään siellä, siihen asti kuvitelkaa vaan ihana pikkuruinen kaupunkiasunto ja mut sinne asumaan :)

13.8.2012

What's up?

Pakko taas myöntää. ettei edes hävetä tämänkään kertainen yli kuukauden radiohiljaisuus. Mulla on ollut kauheesti kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa tekemistä joista oon suunnitellut kertovani teille, mut... Näin kävi taas.

Kuitenkin, sen verran oon saanut aikaan että hommasin itselleni duunipaikan kun en sinne kouluun päässyt, nyt on taas seuraavan vuoden toimeentulo turvattuna. Tällä kertaa en aio tehdä sitä virhettä, että lopetan duunit pääsykoekirjan ilmestyessä ja seilailen toimettomana kuukausikaupalla vaan huomatakseni neljä kuukautta myöhemmin, että kaikki rahat säästöistä lähtien on finito. Ei. Tällä kertaa pidän sitten ehkä kahden viikon teholukuloman vähän ennen koetta ja sitä ennen luen töiden ohella, toivottavasti onnistuu!

Töiden saaminen taas tarkoittaa sitä, että voin alkaa katselemaan söpöjä Helsinkiläisiä yksiöitä vähän sillä silmällä. Ollaan käyty muutamassa näytössä, joista yhtä kämppää mulle itseasiassa tarjottiinkin jo (ja vielä aika loistavalta paikalta!) mut mulla on meneillään vielä pari säätöä joista odottelen kuulumisia. Tää mulle tarjottu kämppä on Kalliosta ja ihan superhyvien kulkuyhteyksien päässä töihin=no more epäinhimillisen aikasia aamuherätyksiä! Muuten kiva, mutta siellä on aika kamalat ja hieman epäkäytännölliset kaapit, joka oikeestaan on aika pieni juttu mutta tuntuu jostain syystä kauheen isolta. Toinen, minkä haluisin vähän tota ekaa enemmän on myös Kalliossa ja VIELÄ kivemmalla paikalla, mutta siellä on suihku keittiössä... :D Kolmas ja ehdottomasti ihanin vaihtoehto on Alppilassa ihan Linnanmäen naapurissa, ja vaikka se ei olekaan niin helpon matkan päässä duunista niin voi miten kaunis se on... Aah. Kerron sit heti jos/kun aihe on enemmän ajankohtasempi! Peukkuloiset pystyyn ton Alppilan asunnon puolesta, joohan?

Sit vähän pirteempiin juttuihin! Mun yli yhdeksän kuukauden odotus palkittiin vihdoinkin kun pari viikkoa sitten keskiviikkona pakkasin itseni autoon ja hurautin Tampereelle kattomaan ja kuuntelemaan yhtä mun kaikkien aikojen suosikkia eli RED HOT CHILI PEPPERSIÄ! Keikat ekat minuutit seisoin ihan lamaantuneena tuhansien ja taas tuhansien ihmisten keskellä suu auki ihmetelleen, että miten tää voi olla totta... Kunnes napsahdin todellisuuteen ja nautin täysin siemauksin loistavasta keikasta, Flean megaenergiasta, siitä kun 30 000 ihmistä laulaa yhteen ääneen Californicationia ja ihan kaikesta muustakin. Täydellistä. Nyt harmittaa vähän, että se on jo ohi ja seuraavaa keikkaa ei ainakaan hetkeen oo tiedossa.



Nyt yritän pitää vähän vähemmän taukoa ennen seuraavaa postausta (joka toivottavasti käsittelee esimerkiks kahvinkeittimen hankintaa ja jossa kysellään neuvoja runkopatjasängyn saamisesta pikkiriikkiseen tokan kerroksen yksiöön).